13.01.2026 07.00
Omalle lähiseudulleen tärkeät seutukaupungit kilpailevat asukkaista, työpaikoista ja yrityksistä erottautumalla sekä hakemalla ikiomia vahvuustekijöitä.
Lue lisää
12.01.2026 07.40
Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa selvitetään, miten painettu lukumateriaali kotona vaikuttaa lasten lukuintoon.
12.01.2026 04.36
Keskimaan mukaan muutosneuvottelujen taustalla on ABC Keuruun sekä Keskimaan ravintoloiden tappiollinen liiketoiminta.
12.01.2026 03.36
Pohjoismaiden ensimmäinen nallitehdas on valmistunut Laukaan Vihtavuoreen. Se tuottaa 400 miljoonaa nallia vuodessa.
12.01.2026 03.21
Vaikka liput keikalle myytiin nopeasti loppuun, niin artistin lisäkeikkaa Hippokselle ei ole näillä näkymin luvassa.
11.01.2026 10.19
Asiantuntijan mukaan vaatetus auttaa ehkäisemään pakkasella koiran terveysongelmia. Kävimme katsomassa koirien talvimuotia Jyväskylässä.
10.01.2026 07.08
Erityisen isossa kasvussa on lastenkirjojen lainaaminen. Sama trendi näkyy myös Turussa ja Helsingissä.
08.01.2026 07.13
Esimerkiksi Jämsässä on viime päivinä ihasteltu jään luomaa muodostelmaa. Sääennusteen mukaan pakkasille ei näy loppua.
07.01.2026 01.57
Postin kaikkien uudistusten myötä yhtiö voi vähentää jopa yli 170 työpaikkaa.
07.01.2026 01.02
Gettomasa on ollut keikkatauolla elokuusta 2024 asti. Nyt artistilta on tulossa uutta musiikkia ja keikka kesäkuussa Jyväskylässä.
07.01.2026 09.50
Prisman uudistuksessa Osuuskauppa Keskimaa panostaa muun muassa ruoan verkkokaupan kehittämiseen.
07.01.2026 06.26
Lumisade ja pöllyävä lumi heikentävät näkyvyyttä tien päällä.
04.01.2026 09.09
Verkkoshoppailulla on myös myönteisiä vaikutuksia, selviää Jyväskylän yliopiston uudesta väitöksestä.
04.01.2026 07.15
Jää pettää pilkkijän alta useammin pilkkikauden lopussa kuin alkupuolella. Kausi kannattaa aloittaa pienemmiltä ja tutuilta järviltä.
02.01.2026 06.00
Kouluterveyskyselyjen mukaan poikien viikoittainen rahapelaaminen on yleistynyt koko Suomessa. Ilmiö huolettaa jo peliongelmaisten kanssa työskenteleviä.
31.12.2025 04.08
Sairaanhoitaja ymmärsi väärin lääkärin antaman lääkemääräyksen, ja antoi potilaalle kymmenkertaisen annoksen, mikä aiheutti syvän tajuttomuuden.
31.12.2025 01.22
Sopraano Kaisa Ranta kertoo, että Lucia di Lammermoor –oopperassa Lucian hulluuskohtaus on monella tavalla hyvin vaativa.
31.12.2025 10.30
Sadat perheet ympäri Suomen maksavat pääsystä keskisuomalaiselle pellolle. Luvassa on tuhansia räjähdyksiä.
30.12.2025 06.33
Hannes-myrskyn jälkiä raivataan kolmatta päivää urakalla. Asentajien työtä ovat vaikeuttaneet sekä uudelleen virinnyt tuuli ja välillä tuiskunnut lumi.
30.12.2025 12.35
Kissapeto oli menettänyt ihmisarkuutensa ja vieraili toistuvasti ihmisten pihoissa.
30.12.2025 06.59
Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalue painottaa piilotyöpaikkojen löytämistä. Suurin osa työnantajista ei kuitenkaan käytä julkisia työvoimapalveluita.
29.12.2025 07.27
Osa asiakkaista voi joutua olemaan ilman sähköjä vielä useita vuorokausia, arvioi sähköverkkoyhtiö Elenia. Yle tapasi ilman sähköä olleita eri puolilla Suomea.
29.12.2025 02.10
Askartelutarvikkeisiin erikoistunut Sinelli sulkee alkuvuoden aikana kolme myymäläänsä.
28.12.2025 01.52
Sähköt olivat poikki Peurungassa noin kymmenen tuntia. Esimerkiksi kylpylä oli kiinni.
23.12.2025 03.52
Suomessa joulua vietetään usein samalla kaavalla, mutta perinteiden seuraksi on keksitty myös uusia juttuja.
23.12.2025 07.02
Fintrafficin mukaan menoliikennettä riittää alueesta riippuen iltamyöhään asti. Ajosää on laajalti poutainen ja pakkasen puolella. Lapissa voi olla liukasta.
22.12.2025 04.20
Jyväskylän yliopisto osti kaupungilta enemmistöosuuden Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. Ensi vuoden alussa Jyväskylässä aloittaa uusi korkeakoulukonserni.
21.12.2025 07.22
Kerro meille havainnoistasi pihalla ja puutarhassa.
20.12.2025 12.41
Konkurssitaloissa asuvien pitää tehdä uusi vuokrasopimus Lakean konkurssipesän kanssa, jos haluavat jatkaa asumista. Kaikki eivät halua.
20.12.2025 09.26
Suomalaiset syövät jouluna sinihomejuustoa niin paljon, että Äänekoskella sitä joudutaan tekemään kahdessa vuorossa.
Käyttäjätunnuksesi on Kiinteistöliiton jäsenrekisteriin tallennettu sähköpostiosoitteesi.
Et voi kirjautua, jollet ole ensin rekisteröitynyt käyttäjäksi.