Keski-Suomen Kiinteistöviestin aiheena mm. naapuruusriitojen sovittelu

Keski-Suomen Kiinteistöviestin aiheena mm. naapuruusriitojen sovittelu

Julkaistu: 04.12.2023

Keski-Suomen Kiinteistöviesti 4/2023 postitetaan jäsentalojen edustajille viikon 50 aikana. Lehden verkkoversio on jo nyt luettavissa sivuiltamme.

Uusi Kiinteistöviesti sisältää juttuja mm. taloyhtiösaunoista, naapuruussovittelusta, Tuulimyllyntie 23:n piha- ja salaojaremontista sekä vuoden taloyhtiöpuheenjohtajasta ja taloyhtiöteosta. 

Kiinteistöliitto Keski-Suomi on täyttänyt tänä vuonna 120 vuotta. Tämä on näkynyt myös Kiinteistöviestien sisällössä kun Jussi Jäppinen on kertonut Jyväskylän kaupunkirakenteen kehittymisestä 120 vuoden aikana sekä yhdistyksen viime vuonna hankkiman Vanhan Fredan historiasta. Tällä kertaa hän on kerännyt vuoden 1903 sanomalehdistä mielenkiintoisia kaupunkilaisten näkemyksiä omasta asuinympäristöstään. 

Keski-Suomen Kiinteistöviesti postitetaan kaikille yhdistykseemme kuuluvien taloyhtiöiden hallitusjäsenille, isännöitsijöille ja muille henkilöille, joiden tiedot ovat jäsenrekisterissämme. Jos et saa paperilehteä tai saat lehden, vaikka et enää ole taloyhtiön luottamustehtävissä, ilmoitathan siitä meille niin tarkistamme tietosi jäsenrekisteriin. 

Lue lehden verkkoversio tästä

 

Lehden kannessa on Jyväskylän ensimmäinen joulukatu, joka avattiin joulukuun alkupäivinä vuonna 1954.

 

 

 

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.