Kun hyvät neuvot ovat tarpeen

1.3.2024

”Olipa iso helpotus, kun saatiin varmuus, että ollaan hallituksessa toimittu oikein. Olisi vaan pitänyt soittaa aiemmin niin ei olisi tarvinnut öitään valvoa tätä pohtiessa.”

Taloyhtiössä tulee joskus hankalia tilanteita, jotka eivät ratkea ilman asiantuntijan neuvoja. Kun taloyhtiö on Kiinteistöliiton jäsen, sen johdon käytössä on lakineuvonta, talous- ja veroneuvonta, korjaus- ja tekninen neuvonta, energianeuvonta sekä nyt myös ikääntyvien asumiseen liittyvä neuvonta. Taloyhtiön työsuhdeasioissa neuvontaa antavat Kiinteistötyönantajat ry:n asiantuntijat.

Valtakunnallisten neuvontapalveluiden lisäksi keskisuomalaiset jäsenet voivat soittaa minulle. Tarvittaessa selvitän asian Kiinteistöliiton asiantuntijoiden kanssa ja soitan sitten takaisin. Sähköpostitse ja verkkosivujen kautta saatuihin yhteydenottoihin vastaan soittamalla kahden arkipäivän kuluessa.

Jäseniltämme tulee vuosittain yhteensä noin tuhat puhelua eli keskimäärin neljä puhelua joka arkipäivä. Puheluista noin 40 prosenttia soitetaan minulle. Tehtäväni on tarjota tietoa, ohjeita ja ratkaisuja jäsentaloyhtiön tarpeisiin. Tärkeää on myös kuunteleminen, keskustelu ja myötäeläminen, empatia.

Neljäsosa jäsenistä käyttää jotain neuvontapalvelua vuoden aikana ainakin kerran. Soittajista kolmannes on puheenjohtajia, kolmannes isännöitsijöitä ja kolmannes
hallituksen jäseniä tai muita luottamushenkilöitä. Kun taloyhtiön johto saa asiantuntevaa neuvontaa, yhtiössä kaikkien on turvallista asua ja omistaa.

Jonkin verran tulee puheluita myös henkilöiltä, jotka eivät ole oikeutettuja jäsenneuvontaan, ts. taloyhtiö ei kuulu Kiinteistöliittoon, henkilö ei ole sen johdossa tai hän soittaa selvästi omassa asiassaan. Heidät ohjaamme ystävällisesti soittamaan Kiinteistöliiton kaikille avoimeen maksulliseen lakineuvontaan.

Kenenkään ei tarvitse jäädä neuvottomaksi.

 Hannu Mähönen

Hannu Mähönen

Kirjoittaja on Kiinteistöliitto Keski-Suomen toiminnanjohtaja

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.