Vanha Freda

Vanha Fredriksonin puutalo on kulttuurihistoriallisesti arvokas ja osittain suojeltu, yksi harvoista jäljellä olevista puutaloista Jyväskylän keskustassa.

Kauppias Viktor Gadd rakennutti asuin- ja liikerakennuksen Kirkkopuiston laidalle Kauppakadun ja Itäisen torikadun (nyk. Kilpisenkatu) kulmaukseen vuonna 1863. Talon piirustukset oli laatinut Joh. Joutsen. Gadd teki konkurssin pian talon valmistumisen jälkeen ja talon osti kauppias Alfred Jeremieas Girsen. Taloon sijoittui aluksi saksalaissyntyisen Carl Schultzin johtama Hotelli Mecklenburg ja sittemmin Girsenin johtama Seurahuone 1880-luvulle saakka. Talossa järjestettiin kaupungin merkittävimpiä juhlatilaisuuksia ja kokouksia, ja mm. Kansanvalistusseura perustettiin talossa vuonna 1874.

Ravintolatoiminnan jälkeen talo oli liikehuoneistona ja asuntona. Talossa toimivat pitkään Jyväskylän Anniskelu Osakeyhtiön viinakauppa ja konjakkipuoti. Kansallis-Osake-Pankki osti talon vuonna 1900 ja talon arkkitehtuuria muutettiin J. Henrikdsonin piirustusten mukaan vuosisadanvaihteen uusrenessanssin tyylin mukaiseksi. Keväällä 1913 Kansallis-Osake-Pankki myi talon pois purettavaksi uuden kivitalon tieltä, jolloin Kauppakadun toisella puolella asunut Suomen Yhdyspankin pankinjohtaja Anton Fredrikson osti talon.

Talo siirrettiin vuonna 1914 pihaverantaa lukuun ottamatta uudelle paikalle Fredriksonin lakkitehtaan viereiselle tontille Opistokadulle (nyk. Yliopistonkatu). Talo oli sen jälkeen pitkään lakkitehtailija Anton Fredriksonin suvun asuinkäytössä ja talossa toimi myös Ruotsin konsulaatti vuosina 1941-1982. Osaksi tämän johdosta talossa on järjestetty useita kaupungin historian kannalta merkittäviä tilaisuuksia, ja muun muassa Ruotsin kuningas on vieraillut talossa.

Marttaliitto osti kiinteistön Keski-Suomen Marttojen käyttöön vuonna 2009 ja talon mittava, perinteitä kunnioittava remontti valmistui vuonna 2010.

Kiinteistöliitto Keski-Suomi osti kiinteistön vuonna 2022. Näin vuonna 1903 perustettu yhdistyksemme, alkuperäiseltä nimeltään Jyväskylän talonomistajain yhdistys, sai lopulta oman talon!

Vanhan Fredan puutalossa toimivat tällä hetkellä

Tietokirjailija, fil. tri Jussi Jäppinen on kirjoittanut artikkeleita talon historiasta jäsenlehdessämme:

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.